maanantai 21. toukokuuta 2012

Past, Future, Present

Mul on täs pari päivää ollu jostain syyst haikee olo. Varmaa sen takii ku pitäis lukee kokeisii (: Jäin miettii tänää, ku mul oli viime viikol terveystarkastus ja sitä varten piti täyttää semmonen kaavake. Siin kysyttiin et onko kiusattu joskus, ja mä menin laittamaan ruksin kohtaan 'kyllä'. Ja mä en ees tiiä miks. Jos joku kysyy, nii mä sanon ain ettei mua oo. Mut jotenki sillo oli vaa semmonen olo.

Siis kai mua tavallaan on kiusattu, ainakin yritetty. Mul on siit kyl aik sumuset muistot, ku se oli joskus ala-asteen alkuvaiheis. Mut en mä siit tosiaa sillo jaksanu välittää, joten ei ne sitä jaksanu jatkaakaan. Ne huus jotai ja mä nauroin, ja siihe se jäi. Joskus vitosel yks meiän luokkalainen poika yritti sit taas. Se huus jotain ku mä ja mun kaverini Heidi käveltiin siit ohi. Mut Heidi on tosi ihana ystävä. Me vaa naurettii sen kaa asial, ja mua ei sit haitannu yhtään. Se oli vaa huomionhakuu silt pojalt. On siit vissii huhutukki et se ois ollu ihastunu muhu... Vaik en mä kyl sitä usko.

Eihän se periaattees oo mikää ihme, et mua on yritetty kiusat. (Mut siis tosiaa yritetty, en mä sitä kiusaamiseks oikeesti laske.) Erotuin joukost venäläisen taustani takii. Mut en mä koskaan oo hävenny sitä etten oo syntyny Suomes, mun mielest on kiva erottuu joukost. Mut siit huolimat mä en asiast kaikil peräkkäin kerro. Itseasias annan ihmisten tajuta ite asiast, vaik joskus mä innostun osottamaanki et erotun joukost, niinku vaikkapa tutorkoulutukses täs joku päivä. Mun mielest oli tosi hienoo kertoo etten oo syntyny Suomes. Varsinki ku lukiolaiset osaa suhtautuu asiaa normisti.

Ala-asteelt viel sen verra. Mä muistelen meiän luokkalaisii iha ilol, oli se loppuje lopuks iha mukava luokka. Ainut mikä jäi harmittaa on meiän luokan opettaja silt ajoilt. Ku se ei selkeestikkää tykänny must. Se keksi ain tekosyit miks mä en saanu matikast kymppii, ja iha järjettömii. Se vaati mult täydellisyyt, mä tein ain parhaani mut se ei kelvannu. Ja mun parhaani on kyl tosi hyvä, koska mä oon hyvä matikas. Vanhempani ku on kumpiki matemaatikkoi ja ittekki oon iha matikisti.

Siit tuliki mielee... Tänää yks mun kaveri koulus kysys mult et miksen mä mee opiskelee matikkaa. Mä rupesin selittää sil et kui mua kiehtoo lääkkikseen menoon, mut se kysy jääräpäisesti et miksen mä mee opiskelee matikkaa. Se ei kysyny miks mä haluun lääkkiksee, se kysy miksen mä mee opiskelee matikkaa. Ja mä hämmennyin. Mä en osannut vastata. Se on aik harvinaist, ku oon tottunu et mä löydän kaikkeen ain jotai vastattavaa. Kyl mä sit hetken pääst vastasin. Sanoin ettei luvut kiehdo mua nii kauheesti. Siis on se toki mielenkiintost laskee, ja tutkii lukui ja niitten ominaisuuksii ja leikkii eri yhtälöil ja säännöil sun muil. Mut ei se kiehdo mua.

Oon mä kyl joskus halunnu opettaa matikkaa. Mut ei sekään oo semmost mitä mä haluisin tehä loppuelämäni. Onhan se toki kivaa, mä autan jatkuvasti kavereitani, mut ei se oo tarpeeks kivaa. Mä kyl tykkäsin joskus harrastaa sitä et seurailen matikan tunnil opetusta sillee, et mietin mitä mä tekisin toisin ja mitä selittäisin toisel taval yms. Se oli kieltämät hauskaa.

Mut mä tunnen kutsumukseni lääkkiksee. Mua kiehtoo ihminen. Ku mult kysytää et mikä mun lempiaine koulus on, mä vastaan automaattisesti et matikka. Taino, viime aikoin mä yleensä mietin hetken aikaa ja sen jälkeen sanon et matikka. Mut kyl mua enemmän kiehtoo bilsan tunnit jolloin käsitellää ihmist. Mut siis pidän tosiaanki vaa ihmisen biologiast, en voi sietää kasvilajien opetteluja yms. (vähän vahvasti sanottu, mut silti) Joten ei bilsa kuitenkaan mun lempiaine oo.

Taidan itseasias tykätä eniten filosofiast. Siel käydää ain mielenkiintosii keskustelui. Just semmosii mist mä tykkään. Se saa ain pohtimaa. Meiän opettajaki on tosi ihana. Oli se kyl aik söpö ku ekal tunnil se sano meil et ei saa ottaa henkilökohtasesti ku hän väittää kaikkeen mitä me sanotaan nii vastaa, se vaa sattuu kuulumaan hänen työhön. Mun kaverini Liisa kommentoi yks päivä et must tulis hyvä filosofian opettaja, mäkin ku tykkään väittää ain vastaa. En oo kyl toistaseks käyny yhen kurssin filosofiaa, mut oottelen jo innoissani seuraavaa.

Takasin sinne lääkäriunelmaan (: Mä siis olen varma et mä haluun lääkkikseen. Ain ku mult kysytään, et mikä must tulee isona, nii sanon et psykiatri. Jos joku kysyy tarkennust nii sanon et lasten psykiatri. Tai sit nuoriso, vaik lapset ois vähä turvallisempii potilai, niil ku on vähemmän voimaa. Mut en mä kyl oo  välttämät varma et haluunko olla just psykiatri, mut se on tänhetkinen tavote. Sanon kyl sen aina tosi itsevarmasti. Joskus mä halusin kirurgiks. Se ois aik siistii. Mut ei se kuitenkaan taida olla iha mun juttu.

Mul iski tänään jossain kohtaa ulos katsellessa, et mul on ikävä alakouluu. Taino, ei konkreettisesti alakouluu, vaa sitä aikaa ku kaikki asu siin koulun lähel. Kaikki kaverit oli ain kävelymatkan päässä. Pysty vaa menemää ovel ja pyytää ulos. Nyt kaik kaverit on ympäri ämpäri kaikki jossain kaukan. Ja ku ulkon paistaa aurinko, tekis mieli men taas plimpottaa Nooran ovikelloo (joka asu meiän lähel ku oltii alakoulus) ja pyytää sitä ulos leikkii. Se oli jotenki nii hienon huoletont aikaa.

Painaessani 'Kirjota uusi teksti' mun pää oli iha tyhjä. Mun vaa teki mieli kirjottaa jotai, ku en mä jaks kokoajan kokeisiinkaa lukee, vaik vähän niinku pitäs ku on koeviikko tulos ja kaikkee. En tuijottanu tyhjää sivuu ku pari minuuttii, ku tää kaikki purkautu yhtäkkii iha itsestää. En tienny et mun pääs on näi pal ajatuksii. Kaikkii en ees kerenny saada kirjotettuu tän, vaik oon aik nopee kirjottaa. Mut tosiaa, pitäs men lukee ruotsii...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti