Angel in a Wheelchair

Mun mopost loppu tänää bensa ja se päätti pysähtyy kesken matkan. Olin siis menos salsaa, en peril asti sit päässy. On kyl sinne hauska kulkee mopol, ku toi oli kolmas kerta ja kahel ekal kerral mä eksysin. Ihan ekal kerral se on viel ymmärrettävää ku en mä sillo ollu kattonu et mitä reittii mun tarkallee ottae pitäis mennä, vaa menin ajatuksel et "Sen pitäs olla jossain täällä suunnassa...". Oon siis täs koko kevään ajan saanu ain kyydin, ja autolhan mentii ain moottoritiet pitki ku on nopeempaa, ja mopot ei sitä kaut pääse. No joka tapauksessa, nyt ku tiesin ton reitin hyvin, nii piti tapahtuu jotai muuta ettei matka ois nii tylsä.

Hassuint on, et mua ei yhtää harmittanu se. Hauska kokemus sekin (: Ois toki ollu iha kiva pääst sin salsaamaa, mut siis täytyy tommonenki kokee. Mun mopo on muute tosi kiltti, ku se pysähty söpösti semmosel parkkipaikal jonka kaut mä meen ennen ku siirryn pyörätielt autotiel. Ja jos se ois ajanu viel kymmenisen metrii ja sit pysähtyny, nii oisin sit ihmetelly siin autojen keskel et mitäs nyt tehää. Mut se päätti et ois söpöö pysähtyy parkkipaikal, ja niinhän se olikin.

Iskä oli sil hetkel asioil auton kans, ja mä sit oottelin siin et se tulis pelastaa mut sielt. Siin ootellessa tuli mietittyy yhtä sun toista. Pohdin aika paljon sitä, et mitä sitten jos ja kun vanhempani lähtee amerikoihin jonnekki saarel yliopistoo töihi ja mä jään tänne. Se on kyl aika söpöö, ku mun siskon ollessa suunnilleen mun ikänen sekin jäi yksin kotiin opiskelemaan, kun vanhemmat lähti töihi ulkomail.

Sit mietin kans sitä kertaa, ku hyydyin mopon kans ekaa kertaa kaupungil. Aluks iski aikamoinen paniikki ku isukki oli luennol ja eikä voinu vastat puhelimee ja äityliinin puhelimest oli loppunu akku tai jotai. Sit siin nii ku yritin käynnistää sitä onnistumat, nii yks tosi ihana ihminen tuli pelastamaa mut. Se sit väänteli siin sen mopon kaa useammankin tunnin. Selvis sit et siin putkes mis bensiini menee nii oli joku halkeama tai jotai. Mut siis se ihminen oli kyl oikee pelastaja. Mä ihailen tommosii ihmisii ku tulee vaa auttaa iha tuntemattomiakin.

Hän oli pyörätuolis, ja aluks anto vaa ohjeit et mitä mun pitäis kokeil yms yms. Mä ihmettelin aluks et miten se tietää mopoist nii pal. Sit mä hämmennyin aika paljo ku se yhtäkkii nous seisoo ja alko ite vääntelee sen mopon kaa ku mä en kerta osannu (: Mut siis se oli oikee pelastaja. Päätin tänää, et pitäis olla siihen taas joskus yhteydes, ku se viel asuuki aik lähel meit.

Sit me juotiin tänää seittemält kello viiden tee. Ja toi lause on iha looginen, nimittäin se kello viiden tee juttu on brittiläinen, ja sillo ku meil on kello on seittemän nii briteis se on viis. Koko juttu iskän keksimä, se on joskus nii söpö. Ja mä en muuten oo vielkää selvittäny miks tänää liputetaan. Aijai, taidankin men kattoo kalenterii...